10/27/2017

Sateinen päivä Tukholmassa





Hejjssan!




Olin  kaverini,  hänen  isänsä  ja  pikkusiskonsa  kanssa  "päivä  Tukholmassa  risteilyllä"  tiistaista  alkaen.  Palattiin eilen  siis  takaisin  Suomeen  ja  Lahteen.  Tiistaina  kun  lähdettiin  kohti  Tukholmaa,  ilma  Suomessa  oli  pilvinen  ja  parisen  astetta lämmin.  Eilen  kun  palattiin  meitä  odotti  kova  lumisade,  jota  on  nyt  jatkunut  koko  päivän,  ja  kinokset  vain  kasvavat!  Toivottavasti  jouluna  olisi  samanlainen  sää,  kuin  eilen  ja  tänään!  Tukholman  sää  taas  oli  todella  sateinen.  Aamupäivällä  kun  päästiin  maihin,  satoi  vain  vähän,  mutta  itapäivällä  satoi  jo  ihan  kunnolla.  Keskipäivällä  päätettiin  alkaa  ottaa  asukuvia,  koska  sää  alkoi  näyttää  huononevan,  ja  kamerasta  alkoi  uhkaavasti  loppua  akku,  mutta  ei onneksi  lopulta  loppunutkaan!
Löysin  Tukholmasta,  suht  läheltä  Galleriania  aivan  ihanan  sisustuskaupan,  nimeltä  "Granit".  Paikka  oli  aaivan  suuper  suloinen,  ja  siellä  oli  ihania  tuotteita.  Plussaa  vielä  myös  Granitin  iloiselle  ja  todella  hyvälle  asiakaspalvelulle!  Tähän  kauppaan  rakastuin  ylikaiken,  ja  suosittelen  sitä  kaikille  sisustuksen  ystäville!  <<3
Toinen  kauppa  mihin  rakastuin  on  Brandy  Malville!  Aivan  ihana  ja  niiiin  söpö  kauppa!


Tässä  vielä  kuvia  Tukholman  reissulta!





















































xoxo  Katariina










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti